jarrukanniainen

Paavon loppukiri toiselle kierrokselle

Arhinmäellä on kaikki mahdollisuudet ja täysi oikeus presidenttiyteen. Huikea kampanja on tehnyt tulosta ja gallupeissa Lipponen on jäänyt taakse.


Kuka sanoo, että presidentin tulisi olla vanha? Tiedän, että suurin osa teistä sitä ajattelee. Vanhempi ihminen elää erilaisessa, tyypillisesti vanhemman paradigman kourissa ja sukupolvensa ymmärryksessä. Hän helposti katsoo peruutuspeiliin. Nuoruuteen liitetään kokemattomuutta. Muutoksen maailma tarvitsee kuitenkin dynaamisuutta kovanahkaisuuden sijaan.


Suomi tarvitsee rohkean tulevaisuuteen katsovan presidentin, joka ymmärtää kansainvälistyneen maailman ja kotimaan dynamiikat. Reaalisosialismin kokeilujen kaatuessa tai näyttäytyessä kauhistuttavalta Pohjois-Koreassa seuraavana vuorossa on reaalikapitalistisen järjestelmän romahtaminen. Järjestelmän horjuminen näyttäytyy tavallisen ihmisen ymmärryskyvyn ylittävänä talouskriisinä, johon kellään julkisuudessa ei tunnu olevan vastausta. Kyseinen järjestelmä yrittää epätoivoisesti tukeutua oikeistoon ja pysyä pystyssä. Tasapainoa se yrittää löytää kuten aina, kansalaisten selkänahasta.


Paavo Arhinmäki tarjoaa punavihreällä taustavoimalla Suomelle presidentin, joka näyttää suuntaa toimivampaan kokonaisuuteen. Hän nostaa presidenttinä sekä ympäristön että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden keskiöön.


Vielä on aikaa äänestää muutoksen puolesta. Muutoksen, joka ei mene kerälle kasaan, vältä vastuuta ja yritä epätoivoisesti koota itseään kokemattomuuden ja naiviuuden suosta kuten uusin suuri eduskuntapuolue. Muutoksen, joka ei elä yrittäen kääntää ajanpyörää taaksepäin kohti vanhaa mielikuvien hyvää. Paavo Arhinmäki visioi Suomea uuteen vahvempaan hyvinvointivaltioon, jossa hyvinvointia ei määritellä setelitukolla tai osakeomistuksilla.


Toinen kierros alkaa sunnuntaina. Niinistö ja tuloerojen kasvu häviävät vain nuoren ja vasemmistolaisen ehdokkaan edessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän SuoraD kuva

"...Suomea uuteen vahvempaan hyvinvointivaltioon, jossa hyvinvointia ei määritellä setelitukolla tai osakeomistuksilla."

Eli velkasaneeraukseen ja jonkun muun omistukseen?

Käyttäjän jarrukanniainen kuva

Ei. Viittaan lähinnä julkisten palvelujen yksityistämiseen ja Kokoomuksen harjoittamaan "hyvinvointiyhteiskunta" -mantraan. Siinä sivussa myös demokratiaan vaikuttaviin rahavirtoihin ja valtakamppailuihin yksityisten pääomien suunnalta.

Käyttäjän timoelonen kuva

Ikä ei saisi olla oikeastaan tekijä mihinkään suuntaan ehdokkaan valinnassa. Nuoruudessa on omat hyvät puolensa, mutta usein unohdetaan kuitenkin vanhemman kokemus. Vaikka kaikki nuoret eivät ehkä usko, niin Lipponenkin on ollut 5-vuotias, 10-vuotias 15-vuotias ja 20-vuotias. Hän tietää millaista on olla nuori, millaista on olla keski-ikäinen ja millaista on olla eläkeiän alkupuolella.

Jos poliittisia päätöksiä tekevät kaksi- ja kolmekymppiset, niin heillä ei ole aavistustakaan siitä mitä on olla viisi-, kuusi,- tai seitsenkymppinen. Näkyy joskus sellaisena, että 20-vuotiaat haluavat ottaa ajokortit pois kolmekymppisiltä, kolmekymppiset neljäkymppisiltä ja viisikymppiset eläkeikäisiltä. Vaikka tilastot mitä kertoisivat kuljettajien onnettomuusriskeistä.

Arhinmäki meni täysillä Kokoomuksen reaalikapitalistiseen EU-politiikkaan mukaan. Arhinmäki käänsi takkinsa myös perustuslakiäänestyksessä. Erittäin epäluotettava henkilö.

Käyttäjän VILENIN kuva

Vasemmistoliiton enemmistö on kokoomuksen vasalli tällähetkellä.

"Arhinmäellä on kaikki mahdollisuudet ja täysi oikeus presidenttiyteen."

Miten niin mahdollisuudet? Tietenkin, jos pääsee toiselle kierrokselle ja saa sitten yli puolet äänistä, niin presidentiksi pääsee vaikka Arhinmäki.

Mitä tarkoittaa "täysi oikeus presidenttiyteen"? Totta kai hänellä on sama täysi oikeus kuin muillakin ehdokkailla. Eikö vain?

Suomelle olisi todella kurja kohtalo, jos anarkisti pojannulkki Arhinmäki tulisi presidentiksi. Tietenkään niin ei käy, joten ei siitä ole syytä kirjoittaakkaan.

Ainoastaan veljespuolueen johtamassa Pohjois-Koreassa pääsee nuori leijona johtoon. Tääällä ei.

Käyttäjän jarrukanniainen kuva

Sinäpä sen sanoitkin.

Pohjois-Koreassa ei oo käsittääkseni kuin yksi puolue, ja se ei ole veljespuolue Vasemmistoliitolle.

Mistä oot saanu mielikuvan, jossa Arhinmäki on anarkisti tai pojannulkki? Mitä jälkimmäinen edes tarkoittaa?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja